Jaksaa jaksaa: motivoituminen arkeen ja sen haasteisiin

​Usein valitetaan somen haitoista, mutta on sillä kyllä myös parempi puolensa. Harmaana helmikuun aamuna ainakin minua piristää kummasti lukea tuttujen kuulumisia ja katsoa  “We love Italy”-sarjan  kesäisiä kuvia.  Aurinkoisena aamuna energiaa saa ihan riittävästi, kun vain katselee omasta ikkunasta kaunista talvimaisemaa. 

​Olen pitkällä sairaslomalla ja liikkumaan tottuneelle ulkoilmasta nauttivalle ihmiselle sisällä oleminen on myrkkyä. Seinät alkavat kaatua päälle jo parissa viikossa. Naureskelinkin äitini hoitajille olevani se mummo, jolle on laitettava pallo jalkaan. Karkaan varmasti ulos heti, jos se on vain mahdollista. Siinä vaiheessa tuskin on enää vahtikoiraa, joka ohjaisi dementoituneen mummelin kotiinsa.  Nyt se onneksi pitää seuraa minulle ja kantaa tossut ja sukat sen seitsemän kertaa päivässä.
-Tulevaisuus-
Itsensä motivoiminen 30 vuoden yrittäjätaipaleen jälkeen ei ole aina niin helppoa.  Se ei ole niinkään kiinni työn mielekkyydestä tai asiakkaista, jotka ovat tämän työn suola. Impulsiivisena ihmisenä minun pitäisi keksiä muutaman vuoden välein jotain uutta ja innostavaa. Rutiinityöt ovat toki turvallisia ja rauhoittavia, mutta valitettavasti kuitenkin myös puuduttavia. Olenkin todennut joskus, että työelämä pitäisi pistää uusiksi aina viiden vuoden välein.  Silloin säilyisi into ja motiivi työhön jotka takaavat varmasti paremman lopputuloksen. Uusia suunnitelmia ja haasteita pitää olla aina, myös se auttaa jaksamisessa.
-Haasteet-
Kyynärsauvoilla liikkuminen ulkona asettaa tiettyjä haasteita talviaikaan. Olen jo keksinyt monta erilaista parannusta noiden apuvälineiden tueksi. Istumakoroke, jota on nyt pidettävä kuusi viikkoa, on melkoisen hankala kuskattava sauvojen kanssa. Miksei siinä ole olkaimia niin kuin repussa, tällöin jäisivät ne kädet vapaiksi. Onneksi minulla on Viki, joka tuo minulle pudonneet tai kaatuneet tavarat. Mitenkähän muut pärjäävät ilman omaa “Vikiä”?

​-toimintaa-
Yrittäjänä haluan hyödyntää tämän “pakkoloman” opiskelemalla ja samalla saan myös mielekästä tekemistä Hercule Poirotin katselun lomaan. Opiskelu on onneksi nykyään tehty niin helpoksi, että kaikki, jotka eivät voi koulunpenkille enää lähteä saavat mahdollisuuden kouluttautua lisää. Verkkokoulutus on siis ihan mahtava juttu. 

​Nyt taidan palata Herculen pariin.  Hyvää kevään odotusta.
Marja-Liisa